Ulla Huittinen Arkadianmäen Ullan ajatelmia

Yrittäjyys tuo hyvinvointia

Viime uutisviikko oli varsinaissuomalaisen teollisuuden näkökulmasta ajatuksia herättävä. Nokian ja Microsoftin naimakauppa sekä Turun telakan pääasiakkaan menettäminen Saksaan kertovat teollisuuden murroksesta myös täällä kotimaakunnassamme.

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteena on lähitulevaisuudessa tuotantorakenteen muutos.  Teollisuuden osuus kansantaloudestamme pienenee, väestö ikääntyy ja julkisen talouden velkaantuminen jatkuu. Näistä syistä yrittäjyyden merkitys hyvinvoinnillemme lisääntyy entisestään. Suomen talouden perusta on yrittäjyydessä ja menestyvässä yritystoiminnassa. Vain siten turvaamme hyvinvointivaltion palveluineen.

Julkisen sektorin tehtävä kilpailukyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä on huolehtia elinkeinopolitiikan keinoin muun muassa yritysten toimintamahdollisuuksista ja –edellytyksistä sekä riittävästä koulutetun työvoiman määrästä.

On todettu, että Suomessa yritystukien määrä suhteessa BKT:hen on pienempi kuin esim. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa.. Kuitenkin pärjäämme hyvin kilpailukykyä mittaavissa tutkimuksissa. Tästä voisi vetää päätelmän, että meillä tukia käytetään tehokkaammin kuin monessa muussa maassa. Yritystukien on todettu lisäävän työllisyyttä. On aina parempi saada toimeentulonsa tekemällä töitä kuin olemalla jouten.

Meidän pitäisi nykyistä enemmän kannustaa uusien yritysten aloittamiseen. Yrityksen aloittamisessa on aina riskinsä. Yhteiskunta voi palkita yrittäjiä riskin ottamisesta parhaiten verotuksen keinoin.  Myös työllistämistä tulisi pyrkiä helpottamaan ja työllistämisen riskejä vähentämään. Pienten, usein naisvaltaisten palveluyritysten taakkaa olisi helpotettava mm tasaamalla vanhemmuuden kustannuksia nykyistä oikeudenmukaisemmin.

Teollisuus on murroksessa. Meille ei varmaankaan tule uutta Nokiaa. Olisi yhä enemmän käännettävä katseet myös pk-yritysten suuntaan, ja pyrkiä monipuolistamaan elinkeinoelämäämme nykyisestään.  Monesta pienestä voi yhdessä tulla suurta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän riku03 kuva

Yleensä näissä keskusteluissa ja avauksissa unohdetaan aika iso ongelma. Mistä Yrittäjille ostava asiakaskunta, kun ilman tuota ryhmää ei ole yrityksiä. Ainakin nykyiset verouudistukset eivät suosi kuluttamista.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Kyllä, mutta tuilla perustettu tai niillä elävä yritys ei ole kestävällä pohjalla. Pahinta on, että se syö markkinoita paremmilta eli ilman tukea toimivilta yrityksiltä.

Kiireellisintä olisi laskea työn verotusta tuntuvasti, vähintään puoleen nykyisestä. Kun talous on tukehtumassa, myös kulutusverojen suunniteltu nosto on sulaa hulluutta.

Käyttäjän ullahuittinen kuva

On olemassa myös yrityksiä ainakin minun tuttavapiirissäni, joilla olisi töitä ja asiakkaita yllin kyllin, mutta työllistäminen on niin riskialtista että siihen ei uskalleta/haluta lähteä. Työllistämistä pitäisi helpottaa. Lisäksi esim. palvelusektori on nyt jo sellainen ala, missä on kyllä asiakkaita olemassa ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Siellä on tilaa uusille yrityksille. Uusia innovaatioita ja tuotekehitystä pitäisi tukea, ja kasvava ala on myös uusiutuva energia. Tuen ei aina ole pakko olla suoraa jaettua rahaa, vaan parempi voisi olla esim. verotuksellinen tuki juuri investointeihin ja tuotekehitykseen.
Mielestäni yrityksen perustamiseen myönnetty tuki on ihan ok. kunhan se ei jää "päälle" jos ei idea olekaan kannattava.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja